torstai 29. tammikuuta 2015

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

logo



Nämä olivat mielestäni hienon näköisä logoja ja nämä sopisivat varmasti hyvin liikkeeni tiloihin.
Ensimmäinen logo on hieman tylsä ja väritön
Autoasi on tyylikäs mutta yksinkertainen
Viimeinen camping logo näyttää vanhanaikasielta


Logoja




Käsitteitä

Logo: Logoa käytetään yleensä toiminimestä, tavaramerkistä tai brändistä. Logo perustuu usein olemassa olevaan kirjasintyyppiin, mutta sitä on usein muokattu edelleen muokkaamalla kirjainten ulkonäköä, sijoittelua ja suhteellista kokoa, kuten ohessa olevien yritysten logoissa. Yleisessä puhekielessä logo sekoitetaan virheellisesti liikemerkkiin.

Liikemerkki: . Liikemerkeissä voidaan käyttää symboliikkaa, mutta selkeys on yksi hyvän liikemerkin kriteeri. Liikemerkit ovat usein pitkäikäisiä tunnistettavuuden saavuttamiseksi, mutta joskus vanhentunut liikemerkki uusitaan, jotta se viestisi paremmin yrityksen nykytilasta.

Tunnus: Tunnus on näiden edellämainittujen yheinen nimitys, kun logo ja liikemerkki on keskenään niin silloin voidaan puhua tunnuksesta.

maanantai 19. tammikuuta 2015

tiistai 6. tammikuuta 2015

Suunnitelma




1. Mikä on myymälsi nimi ja mitä tuotteita se myy?
-          Savo Car Center / Autoja

2. Mitä ovat  suunnitelmassasi siis mitä siellä sisustuksessa ainakin on sinun mielestäsi oltava, jotta saat sinne myymäläsi näköisen hengen luotua?
- Tyylikäs ja Valoisa!

3. Mikä on kohderyhmäsi ja miten saat heidän huomionsa säilymään myylässä?
- Varakkaat ihmiset

4. Millainen valaistus, miten saat sen avulla houkuteltua asiakkaita?
- Led valot ovat kirkkaat ja energiatehokkaat!

5. Millaisia kalusteita, vaatetelineitä, rekkejä yms. käytät?
- Vaaleita, kiiltäviä ja nykyaikaisia

6. Miten huomoit värit liikkessäsi? Millaisia esillelaitto ohjeita sinun liikkessäsi on kun huomioit lattian, katon ja seinien värit? Upota esimerkkikuvia bogiisi tai laita linkkejä Pinterest taulusi kuviin.
- Siellä pitää olla paljon ikkunapinta-alaa ja vaaleita pintoja ja musta marmorilattia

7. Millaisia opastuskylttejä myymälässäsi on ja minne ne sijoitettaa (millaisia ajatuksia niistä sinulla on, ei tarvitse esittää yksityiskohtaisia suunnitelmia)?
- Ne ovat vielä suunnittelun alla

Mihin seikkoihin kiinnität huomiota kun menet kauppaan tai liikkeeseen ensimmäisen kerran?




Mihin seikkoihin kiinnität huomiota kun menet kauppaan tai liikkeeseen ensimmäisen kerran? Millainen liike antaa hyvän vaikutelman?
-         - Liikkeen pitää olla valoisa, ja hyllyjako täytyy olla selvä. Hyllyjen pitää olla hyvässä järjestyksessä.

Mihin kiinnität myyjissä tai henkilökunnassa huomiota, kun menet asioimaan uuteen paikkaan?
-          - kiinnitän huomiota myyjien työskentelyyn ja tarkkuuteen, huomaavatko he asiakkaan ja osaavatko he palvella sitä.

Mitä mieltä olet henkilökunnan yhtenäisestä pukeutumisesta?
-          - Mielestäni liikkeessä kuuluisi olla tottakai samanlainen pukeutuminen kaikilla, paikasta riippuen mutta yleensä siisti ja asiallinen pukeutuminen.

Mitkä asiat vaikuttavat myymälän ilmeeseen?
-          - Siisteys, valoisuus, järjestys, värit.

Mitkä seikat tai elementit ovat erityisen vaikuttavia ja tärkeitä sinusta?
-          - Mielestäni hyllyjen järjestys/ tavaroiden siainti vaikuttaa eniten.

Millaiset asiat luovat myymälässä tunnelmaa?
-          - Valaistus, värit, äänet, henkilökunta.

Millaiset ovat hyvät kalusteet (millaisia ominaisuuksia niillä on)?
-          - Niin että niitä voi muuntaa tilantee/paikan mukaan.

Millaiset ovat hyvät hintamerkinnät ja minne ne tulisi sijoittaa?
-          - Selkeät, helposti huomattavat. Hyllyn reunaan.

Millaiset on hyvät opaskyltit minne ne tulisi sijoittaa?
-          - Ylös niin että ne näkyväy kaikkialle

Millainen on hyvä mainonta myymälän sisäpuolella?
-          - Esim pahviset  telineet/hyllyt